Pikainen paluumatka Portugalista koti-Suomeen

Emme uskaltaneetkaan (edellisen blogin lupauksesta huolimatta) lähteä kotimatkalle Suomeen keskiviikkona 18.3. Syynä tähän oli Etelä-Portugalin, Lagosin leirintäalueen infon kertoma tieto, että kolme autokuntaa olivat aamulla lähteneet toiveikkaasti Portugalin ja Espanjan väliselle lähirajalle. Eivät päässeet rajan yli eivätkä kauhukseen päässeet takaisin leirintäalueellekaan. Saksalainen naapurimme - ne harrikkaihmiset - kertoivat, että hekin kävivät rajalla kokeilemassa, mutta stoppi tuli eikä mitään syytä rajanylityskieltoon annettu. Ei osannut Espanjan puolen rajavalvoja sanoa milloin rajan yli pääsisi. He pääsivät kuitenkin jotenkin (ehkä salaa) takaisin leirintäalueelle.

Ankaraa pohdiskelua, naapureiden kanssa jutustelua, henkilökunnan kuulemista, aivan epätodellista fiilistä, erilaisia huhuja, tosikokemuksia, spekulointia, jatkuvaa somen ja viranomaistiedotusten seuraamista - tätä kaikkea siis teimme ja koimme tuon keskiviikon ajan. Henkilökuntakin yritti meitä auttaa ehdotuksillaan. Näimme, että tilanne huolestutti kovasti heitäkin; mitä tekee leirintäalueketjun johto; laitetaanko alue kiinni, loppuvatko työt, pysymmekö terveenä……….Erityisesti heitä näytti harmittavan se, että alueella asujat kävivät suosituksesta huolimatta lähikylissä kuljeksimassa. Paheksuivat tätä välinpitämättömyyttä. Ravintolassa oli tiukat säännöt pöytien ja ihmisten etäisyyksistä, tarjoilijoilla muovihanskat käsissä ja käsidesipulloja tiskillä rivissä.

Tämä epätodellinen ja askarruttava tilanne aiheutti jotain positiivistakin; tapasimme ihastuttavia, mukavia, kohteliaita, tyylikkäitä, viisaita, hyväntuulisia ihmisiä, joiden kanssa kävimme monet mukavat juttutuokiot. Kuulimme pariskunnilta kaikenlaisia kokemuksia matkanteosta ympäri maailmaa. Välillä unohtui koronakin. Monet olivat päättäneet jäädä alueelle. Muutama britti ei halunnut palata kotimaahansa huonon sairaanhoidon vuoksi. Eräskin brittipappa oli sitä mieltä, että kotimaassa hän ei ole saanut tähänkään asti hyvää hoitoa, saati sitten, jos koronaan sairastuu. Eräs ruotsalainen mies halusi jäädä, koska hän pelkäsi suunnattomasti sairastumista matkan varrella. Monet ranskalaiset jäivät, koska aurinko tappaa kaikki virukset...........

Viimein saimme lukea, että EU-pomot olivat sopineet puhelinkokouksessa siitä, että ihan jokaisen pitää päästä rajojen yli kotimaahansa. Johan alkoi helpottaa. Meille oli luvassa infosta dokumentti, jonka avulla Portugalin ja Espanjan rajan yli pitäisi päästä.

No niin - me neljä suomalaista autokuntaa teimme treffit ravintolaan illalliselle ja karttapalaveriin. Istuttiin eri pöydissä ja huudeltiin toisillemme. Illan aikana vahvistui yksimielinen mielipide, että aamulla lähdetään. Päätös oli siis tehty. Lukijan on varmaan vaikea uskoa, mutta kovin jännittävältä tuo päätös meistä kaikista tuntui - eihän meillä ollut minkäänlaista varmuutta tulevasta. Matkareitti syntyi älypuhelimien avulla. Ensimmäinen etappi sovittiin 250 kilometrin päähän rajanylityspaikalle nimeltään Bajadoz.

Aamulla klo 9.30 parkkipaikalla kokoonnuimme me neljä suomalaista autokuntaa. Muodostettiin whatsapp-ryhmä matkanaikaista keskustelua varten. Brittipariskunta kysyi minulta ihmetellen, että meinaatteko te suomalaiset tosiaan lähteä ja varoitteli, että ette te kyllä rajan yli pääse. Mutta minäpä vaan vinkkasin hänelle, että kyllä me päästään. Yhteiskuva autojen edessä ja letka liikkeelle! Tuntui kerrassaan mahtavalta - kotiin - miten rakkaalta Suomi sillä hetkellä tuntuikaan - ihan oikeasti - emme tuollaista tunnetta ole ikinä kokeneet.

Matka rajanylityspaikalle sujui mallikkaasti - ehkä vähän hitaasti - eri ajotyyleistä riippuen :)
Portugalin ja Espanjan raja lähestyy - jännitys tiivistyy. Meidät neljä autoa ohjataan sivuun peräkkäin. Rajavalvoja lähestyy - paperit ja passit esille - ikkuna auki - ja mitä ihmettä: maskin takana hymyilevä virkamies antaa meille leppoisasti kaksi paperia täytettäväksi. Tietojen tarkistus ja hyvää matkaa teille. Se oli siinä - huh heijaa. No niin - onnellisesti Espanjan puolella - kiitos EU-pomot!

Ajoimme Espanjan puolella vielä noin sata kilsaa. Erään autokuntamme rouva teki hartiavoimin töitä, kun yritti löytää meille yöpymispaikkaa. Kaikki paikat kiinni. Yhdenkin kylän parkkipaikalla on normaalisti matkaparkki, mutta siellä oli raitanauhat ja paikallinen kylänmies huitomassa meitä pois. Hän kyllä sitten kanssamme keskusteli, kertoi tilanteesta ja ohjasi meidät läheiselle huoltoasemalle, jonka vieressä sattuikin olemaan parkkialue, johon saimme auton muiden asuntoautojen joukkoon. Paikalla oli saksalaisia, brittejä, ruotsalaisia, hollantilaisia ja yksi belgialainen auto - kaikki kotiin menossa. Meidän automme kuski kävi heitä kaikkia kaukaa tervehtimässä ja hukkasi vähäksi aikaa vaimonsa, joka oli mukamas kadonnut väärään autoon.

Ajoimme Espanjassa seuraavan päivän vielä suomalaisten kanssa kimpassa. Näimme päiväsaikaan todellisen tilanteen. Kaupungit, kylät, kadut, moottoritiet kaikki aivan autioina, ei oikeasti ketään. Kilometrit kyllä taittuivat nopsaan nelikaistaisilla hyväkuntoisilla teillä. Sydäntäsärkevän surullinen näky - aavemaista. Heijasti kyllä hyvin Espanjan katastrofalista tilannetta. Tuntui niin niin hyvältä, että olimme kotiin päin menossa. Ajoimme enimmäkseen maksullisia moottoriteitä, joilta saimme helposti dieseliä tankkiin. Maksu hoidettiin luukulla lasiseinän läpi. Edes vessat eivät huoltoasemilla olleet auki.

Seuraavana päivänä me suomalaiset ajoimme Ranskan läpi kukin omaan tahtiin. Vähän enemmän oli teillä liikennettä. Varsinkin silloin, kun lähestyttiin isoja kaupunkeja. Pariisin lähellä oli liikennettä sanotaanko vaikka Helsingin tapaan, joskin Pariisin normaaliin verrattuna kaiketi erittäin vähän. Kauempana oli hiljaista ja tyhjää. Ranskan huoltoasemilla oli jopa auki pikkukioskeja, joista sai kuumaa välipalaa. Emme kyllä ostaneet. Onneksi ei tarvinnut, koska jääkaappi oli tungettu täyteen ruokaa jo Lagosin Pingo Dicestä ja Lidlistä. Ranskan läpi ajoimme vain maksullisilla teitä. Ranskan läpiajon hinnaksi tuli noin satasen verran.

Huomasimme jossain vaiheessa, että naviin laitettu suora reitti Trawemündeen kulkee Saksan rajan lisäksi Belgian ja Hollannin rajojen kautta. Apua, apukuski sai hepulin. Siksipä kuski suostui muuttamaan reitin niin, että reitti ylittää vain Belgian ja Saksan rajat.

Huoli oli aivan turha - ylitimme Ranskan ja Belgian rajan humps vaan. Ei ollut minkäänlaista rajavalvontaa. Töllistelimme vähän aikaa, että tämäkö se on se raja ja olihan se, olimme jo ikäänkuin vahingossa tupsahtaneet Belgian puolelle. Taas helpotti.  Belgia oli myös hiljainen, muttei läheskään niin autio kuin Espanja tai Ranska. Belgian ja Saksan välisen rajan ylitimme myös ihan humps vaan - ei minkäänalista rajavalvontaa. Olimme ihan varmoja, että tällä rajalla on jonoja ja passintarkitukset, mutta eipä ollut.

Saksa posotettiin sunnuntaipäivän aikana moottoriteitä pitkin suoraan Trawemünden laivasatamaan, jossa saimme liput aikaistettua maanantaina klo 02.00 laivaan. En onnistunut peittämään hymyä, kun astuin autoon uudet liput kädessä. Laivalla oli yöllä tarjolla kaalikeittoa, jota tuusulalainen pariskunta seuraavana päivänä meille kehui. Laivalla ei ollut muuta tekemistä kuin syödä ja kyllä me syötiinkin (mustat, huomiotaherättävät hanskat kädessä). Ruokaa oli tarjolla klo 9.30-13 ja illalla taas klo 18.00-20. Hyvän ruoan lisäksi oli erinomaiseen kivaa seuraa (kaukana toisessa pöydässä), joten rattoisastihan aika kului.

Tässä vielä matkareittimme:
Torstaina eli lähtöpäivänä 19.3. Portugalin rajan (Badajoz) yli Espanjaan (yöpyminen; Alcuescar, matkaparkki ravintolan takana hiekkakentällä).
Perjantai Ranskan läpi (yöpyminen; Magescg-kylä, moottoritien varressa matkaparkissa).
Lauantai vielä Ranskassa (yöpyminen; Air de Tilloloy est).
Sunnuntaina aamulla Ranskan ja Belgian välisen rajan ylitys.
Myöhemmin päivällä Belgian ja Saksan välisen rajan ylitys Achenista.
Sunnuntai-illalla Trawemünde, ja laivalla viimeinen yö.

Neljän päivän aikana matkattiin 2900 km. Aika haipakkaa. Kiitos kuskiseni!

Huomasin, etten ole kertonut paluumatkan maisemista mitään. Kauniita, kauniita maisemia toki, mutta kun moottoriteitä ajelee, niin sitä istuu ajatuksissaan eikä kuvaaminen todellakaan ole helppoa kovassa vauhdissa. Ja koronahan oli se syntipukki, joka oli latistanut kuvaamisinnonkin. Onneksi menomatkalla kuvasimme paljon ja saimme muistojen albumiin monen monta ihanaa kuvaa ja tunnelmaa.

Vuosaaren satamassa saattueauton ohjaamana rajatarkastukseen. Näytettiin passit, dokumentteja ei kysytty eikä annettu. Virkailija kysyi vähän arkaillen, että tiedämmekö karanteenista. Vastasimme kyllä. Ei siis yhden ainukaista kysymystä meidän voinnistamme tai suunnitelmista, kuumeen mittaamisesta puhumattakaan. Näin sitä vaan tullaan ulkomailta ilman minkäänlaista infoa. Odotettiin kyllä enemmän. Jos vaikka olisi kuume edes mitattu, niin olisi helppo sanoa kaikille, että terveys tarkistettiin rajalla. Eihän meillä kuumetta ollut eikä ole, mutta kuitenkin.

Läheisille ilmoitettiin satamassa, että kotimaahan on saavuttu. Kuulosti ihan siltä, että olivat iloisia - kuten ystävämmekin. Kiitos kaikille matkan ja blogin seuraamisesta. On ollut ilo jakaa kokemukset kanssanne.

Tytär ja poika ovat luvanneet käydä meille kaupassa kahden viikon karanteenin aikana. Tytär tapasi meidät eilen automme luona sovitusti Lidlin pihalla Koivukylässä. Hän levitti kädet, halasi autoa, laittoi posken auton konepellille ja kiitti tätä Sunlight-asuntoautoa, että se toi meidät niin kiltisti kotiin. Hellyttävää :)

Vielä fiilistelyä Lagosin leirintäalueen kauniilla kuvilla.

Lähikylä Luzin ravintola, aika vanha sellainen. Vielä reilu viikko sitten sinne suuntasi jono asiakkaita.

Turistikylä Luzin rantatunnelmaa.

Kotimatkalla tiet autioita - suorastaan aavemaista.

Sunnuntaina rekat eivät saa Saksassa ajaa, joten kaikki matkaparkit olivat niitä täynnä. Muutaman kerran nukuttiin rekan vieressä. Herranjestas millaista meteliä niiden jäähdytyskoneet pitävätkään. Ihan kuin olisi pesukoneessa nukkunut.

Lähestymme tiemaksupaikkaa Ranskassa. Oli vaikea valita mistä kolosta halusi mennä.

Eivät leiki lapset vähään aikaan taukopaikoilla.

Ihmettelimme näitä autoja. Emme ihan heti arvanneet, että asuntoautoja nämäkin ovat. Pikkasen tehokkaampia!

Tankkaustauko - hanskat käteen.

Tunnelia kohti. Pohjois-Espanjassa ennen rajaa.

Kaupunki korkealta kuvattuna Saksassa. Kauhian alhaalla oli tai me olimme korkealla.

Tässä meitä viedään Vuosaaren satama-alueelta pois. ZaDaa!!!!

Päätös on tehty, lähdemme Portugalista kotiSuomeen

Suomen hallituksen ja meidän läheistemme iloksi - joskin vähän meidän omaksi harmiksemme - olemme päättäneet lähteä kotimatkalle Suomeen. Portugalikin on sulkenut rajansa. Auki on nettitietojen mukaan (mistään viralliselta taholta emme tietoa ole löytäneet) yhdeksän rajanylityspaikkaa. Me siis yritämme Espanjan, Ranskan ja Saksan rajojen yli. Travemündestä kotimaahan Finnlinesilla, jolta tänään 17.3. onnistuimme varaamaan liput ensi viikon tiistaille.

Tällä Lagosin leirintäalueella on kolme muuta suomalaista autokuntaa. Yhden auton asukkailla on liput Saksasta Suomeen vasta toukokuussa ja kahdella huhtikuun 20. päivä. He ovat kaikki päättäneet jäädä tänne kunnes matka kotiin päin pitää aloittaa. Tanskalainen rouvashenkilö, autonaapurimme, kertoi jäävänsä tänne niin kauaksi aikaa kuin mahdollista. Hänen mielestään täällä on turvallisinta, koska alueella ei ole sairastapauksia ja muutenkin aikalailla vähän väkeä.

Lähialueella eli etelä-Portugalissa on tämänhetkisen nettitiedon mukaan 13 koronacasea, joista 24 kilometrin päässä olevassa, tunnetussa lomailu- ja satamakaupunki Portimaossa muutama.

Leirintäalueemme johto päättää huomenna keskiviikkona laitetaanko leirintäalue kiinni. Se tarkoittaa autoilijoiden onneksi kuitenkin sitä, että alueella saa olla, mutta palveluita ei sitten enää ole tarjolla. Veskit ja suihkutilat jäävät käyttöön ja sähköä saa. Ihan reilu meininki, ettei alueelta ajeta ketään pois.
Ja jos niin onnekkaasti käy, että leirintäaluetta ei suljetakaan, niin mikäs täällä on tai olisi ollessa.

Tämä päivä on arkisesti pesty pyykkiä, kasattu tavaroita takakonttiin ja tietty se tärkein, eli kaikki tiukasti kaappeihin säilöön niin, ettei mitään tipu matkan aikana tai pyöri ja kolise kaapeissa ympäriinsä. Kaappien ja laatikoiden ovinupit tiukasti kiinni. Puhelimet ja navigaattorit, joita on neljä (ipad, puhelin, paperinen kartta ja minä) auton etuosaan paikoilleen ja huomenna mars matkaan.

Jokapäiväinen uinti, auringon lämmöstä nauttiminen, laiskottelu ja ystävälliset portugalilaiset jäävät nyt sitten taakse - ADIEUS Lagos, Espiche, Portugal - hope to see you again!!! Heti tuli ikävä ja kyynel silmäkulmaan, snif.

Saa nähdä pääsemmekö matkaan - kaikenlaista sekalaista Portugalin ja Espanjan rajan ylityksestä on tänään kuultu. Huomenna se selviää onnistuuko matkalle lähtö.

Nämä kaksi rouvaa tai neitiä ovat asustaneet leirintäalueella vuosia. Missä miehet?

Myynnissä-kyltti. Seuraavassa kuvassa talo, jota myytiin.

Myynnissä, olisikohan tuhat neliötä - ehkä enemmän, huisin hieno ylhäisessä yksinäisyydessä.

Leirintäalueemme kukkaloistoa.

Läheisen Luz-kaupungin beach ja hulppeat hiekkakivikukkulat.

asuntoautoelämää koronan varjossa LAGOSissa

Tänään perjantaina 13.3. illalla saimme tämän leirintäalueen (Turiscampo and Bungalow Park, Yelloh Village, Espiche, Lagos, Portugal) johdolta viestin, että leirintäalue on suljettu uusilta asukkailta ja että palveluja rajoitetaan. Me olimme päättäneet jo aamulla, että jäämme vielä viikoksi. Koska Suomen ulkoministeriö suositteli, että kukaan ei matkustaisi mihinkään, niin ajattelimme, että okei ei mekään matkusteta. Tieto leirintäalueen sulkemisesta tuli kuitenkin yllätyksenä. Pois saa toki lähteä kokonaan, mutta toivomus on, ettei alueelta muutoin poistuttaisi, jos ei ole ihan pakko. Jäimme siis seuraamaan tilannetta. Lidlistä haettiin kaapit täyteen ruokaa, vessapaperia tietysti, vettä ja vähän muitakin juomia.

Tuo äskeinen tiedonantona ja tässä alla kuitenkin tarinaa matkastamme tänne Lagosiin.

Viikko sitten lähdimme Penichestä Aletajanon alueelle. Hyväkuntoisia teitä pitkin reipasta vauhtia kohti tuolla alueella olevaa erikoista rantaa; Praia de Odeceixe - Costa Vicentinan rannikolla. Upea ranta, jossa meri käsittämättömällä tavalla kohtaa joen. Niinpä - taas löysimme itsemme meren kohinan ääreltä - ehkä se on kotoisan saaristomme kaipuuta. Seisoin paljan jaloin vesien yhtymäkohdassa; joen lämmin vesi tapasi Atlantin aaltojen kirpeän kylmän veden. Varpaissa se tuntui veikeältä. Harmitti kun ei ollut uimapukua mukana. Joen kirkas ja smaragdin vihreä vesi houkutteli kastautumaan. Atlantin aallot eivät - liian kylmää ja pelottavaa. Toisella puolella jokea kaveri virvelöi, onneksi ei saanut minua koukkuun. Aivan mahtava paikka. Jos täällä päin matkailee, niin tätä paikkaa ei kyllä kannata väliin jättää. Aina vaan näyttää löytyvän jotain hienompaa ja hienompaa.
Rantaravintolan ruoka oli hyvää; pikkusimpukoita perinteisen lihapadan päällä maukkaiden perunoiden kera.
Ai niin tämmöinen yleinen havainto: ranskalaiset perunat kuulostavat tylsiltä, mutta portugalilaisetpa tekevät ne paremmin - ne on ihan kuin pikkuisia rapsakoita kupposia ja aina vietävän kuumia - nam.

Matkalla kohti Lagosia nautimme maisemista - täällä on oikeastaan kauniimpaa ja muhevampaa kuin pohjoisessa, ehkä kotoisamman näköistä. Valtavia tasankoja, peltoja, oliivipuualueita, ruskeata paksukarvaista karjaa laiduntamassa......Ja niitä kuuluisia korkkitammipuita, joiden alarungot oli raapattu kaarnasta paljaiksi. 9-12 vuoden välein kaarna voidaan hyödyntää. Kiva tieto on, että puut eivät kaarnan ottamisesta vahingoitu eikä niitä satu. Aljezurin pikkukaupungissa ja myöhemminkin ihailtiin sinivalkoisten talojen kreikkalaista tunnelmaa kylissä ja kaupungeissa, siistiä ja kaunista.

Saavuimme LAGOSiin. Paljon kehuja netissä saanut Camping Turiscampo & Bungalow Park valikoitui majapaikaksi. Tällä Yelloh Village -camping-ketjulla on kuulema vastaavia paikkoja ympäri maailmaa. Voila, YES - tämä näyttää hyvältä ja sellaiseksi paikka on osoittautunutkin. 20 euroa yö. Puhdasta, siistiä, uudenkarheaa. Siivousta ja desifinointia on koronan vuoksi lisätty ja se kyllä näkyy. Joka puolella tuoksuu puhtaalta ja raikkaalta. Asukkaatkin näyttävät pitävän yleisten tilojen puhtaudesta huolta, puhdistavat jopa vessan pöntön, paperia ei loju lattioilla, hanat ja lavuaarit kiiltävät puhtauttaan - ei huono.

Mikäs täällä on ollessa; aurinko paistaa, +23 astetta, ravintola ja baari lähellä, pieni kauppa, sisäuima-allas +27 astetta, ulkoallas + 20 astetta (saan melkein aina uida yksin), erittäin ystävällistä palvelua, hyvät pesu- ja kuivauskoneet. Ja mikä ehkä parasta: nuo ihastuttavat kylät kävelymatkan päässä; toinen piskuinen, vaatimaton maalaiskylä ja toinen taasen luksuskylä, jonka hienot talot (tosi hienot) maksavat useimmat yli miljoonan. Halvin asunto (flat) kiinteistövälityksen ikkunassa oli 220.000 euroa. Mutta maksoivat pienemmän maalaiskylänkin asunnot aikalailla - huhupuheiden mukaan yli 200t (rivitaloasunto). Olemme siis hinnakkaalla alueella kaiken kaikkiaan. Meri, meri ja vielä kerran meri sen tekee - uskoisin niin.

Pieniä, viehättäviä kahviloita ja ravintoloita, ja biitsi tietty. Ja mikä vielä kivempaa: kylissä tapaa sekä paikallisia asukkaita että lomalla olevia turisteja, joiden kokemuksia ja tarinoita on kiva kuunnella - aikaa kun on. Politiikkaakin on puhuttu ja koronaviruksesta tietysti vaihdettu mielipiteitä. Kerrassaan mielenkiintoisia ihmisiä; eräskin brittirouva kertoi asuneensa tässä meidän Espiche-kylässämme 17 vuotta. Miehensä kuoli yhdeksän vuotta sitten, mutta eipä mennyt kuin vuosi, niin löytyi uusi mies - ruotsalainen merikapteeni. Rouva oli aikanaan pitänyt Lontoossa fish and chips -ravintolaa ja tupakkakioskia. Olivat olleet täällä Lagosissa miehensä kanssa lomalla 90-luvun lopussa, jonka jälkeen alkoi kaksi vuotta kestänyt taivuttelu saada rouva muuttamaan tänne. Viimein rouva suostui ja ei ole kuulema katunut päätöstään päivääkään. Pienemmän kylän ravintolat ovat jotenkin niin kotikutoisia, että niissä viihtyy ja hymy jää huulille, kun vaeltaa takaisin kotiin. Grapewine-ravintolan omistaja-lady laittoi meille piri-piri -kanaa ja pinaattipiirasta. Olut, kaksi lasia viiniä ja ruoat 17 euroa. Ja kyllä oli vatsat yltäkylläisesti täynnä.

Lagosin kaupunkiin on toki myös tutustuttu. Sen vanha kaupunki on yksi kauneimmista mitä on nähty ja nähtyhän niitä tällä matkalla on.

Jatkamme lomailua, yritämme nauttia olosta Portugalissa ja pitää koronan loitolla.

 Ylläolevat kuvat ainutlaatuisesta Odexeice-rantsusta, jossa Atlantin aallot ja joki kohtaavat toisensa.

Tuon hulppean meri-joki -rannan maisemissa asutaan kauniissa sinivalkoisissa taloissa.

Eipä ollut parkkipaikkaa isolle autolle pienessä kylässä, mutta kirkon pihalle uskallettiin laittaa. Kyllä sitä töllisteltiin.

Aika yksin sai tuossa ulkoaltaassamme uida. Sisäaltaalla oli riehakkaampaa.

Ensimmäiset aamukahvit ulkona. Liikaa paistoi aurinko, hän ei ole juonut toiste - siis aamukahvia ulkona :)

Pienen kotimme iso piha :)

Lagosin hurmaava vanha kaupunki.

Kiva liike täynnä kivoja vaatteita - ei löytynyt kokoja - ei kummallekaan.

Tämän lehmän takaa löytyy kaikkea futikseen liittyvää. Oli ihan virallinen Ronaldon jengin kauppa.

Onpa harmillisen huono kuva saksalaispariskunnan Harrikoista automme vieressä.

 Kerrassaan upeita kaunottaria.

Ja tällaisesta järisyttävän isosta asuntoautosta nuo harrikat otettiin ulos. Harrikat peiton alle pihalle ja autosta olohuone.

Viereemme tuotiin kolme isoa pyörillä olevaa taloa. Uskomattoman kätsysti traktorin kuljettaja sai ne paikoilleen, vaikka ensin luulin, että nyt jäädään alle.

Peniche ja lähtö kohti ETELÄÄ tuulia pakoon

Peniche-kaupungin laitamilta, siltä "maailman suurimmalta" camping-alueelta kävelimme siipan mielestä mahdottoman pitkän matkan (2,4 km - hih) tuon pienen kaupungin keskustaan. Alla kuvia tunnelmista ja maisemista, jotka taas kerran salpaannuttivat hengen. Turistin tunnusmerkkihän on, että silmät on pyöreinä ja suusta pääsee hämmästynyt herras jestas -parkaisu ja että ei voi olla totta. Sitä kyllä ihan oikeasti yllättyy, että voiko näin hienoa ja ihmeellisen kaunista ollakaan. Otat innoissasi kuvan, katsot ne heti autossa läpi ja sitten kummastelet, että eivät nämä kuvat olekaan niin hienoja kuin todellisuus. Mutta kyllä allaolevista kuvista toki välittyy maailman kauneus, eroosion vaikutus, meren valtava voima, suolan maku huulilla ja ihmisen taipumus rakentaa mitä hankalimpiin paikkoihin kotejaan.

Paikallisessa modernissa kahvilabaarissa olut ja paras siideri, mitä olen koskaan maistanut, yhteensä 3,40 euroa. Kalaravintolassa meribassiannos 9 euroa, miekkakala-annos 10 euroa, viinit vain muutaman euron. Ja voi mahdoton - lähes kaikki polttivat sisällä tupakkaa, ajatelkaas! Vähän vanhanaikaista, vai mitä?

(Ai niin, olen unohtanut kertoa, että portugalilaiset puhuvat todella, todella nopeasti, mutta siitä huolimatta ovat erittäin mukavia ja mahdottoman kohteliaita ihmisiä ihan kaikissa tilanteissa - liikenteessäkin. Ja mikä erikoista: kaikissa keskusteluissa tai tiedusteluissa portugalilainen mies puhuu naiselle (siis minulle) ja lähes unohtaa mieheni läsnäolon - erittäin erikoista, suorastaan hämmentävää.)

Kiva boheemi baari, jonka sisustuksessa riittäisi katsomista vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Oikeassa kulmassa oleva herra istahti yllättäin pöytääni - mikäs siinä, oli kiva saada seuraa.

Samaisen baarin muuta asiakaskuntaa. Kaikki eivät ehkä ole kuitenkaan tässä baarissa käyneet.

Vaikka meillä on koti mukana, eikä virallista osoitettakaan enää, niin vahvasti tuntuu siltä, että koti on kuitenkin Suomessa. Toisen taulun sääntöjä tulisi jokaisen noudattaa, mutta on se niin vaikeeta.

Tämä entinen vankila toimi 40-luvulta aina vuoteen 74 saakka. Vuonna 77 sinne majoitettiin satoja pakolaisperheitä, joskaan meille ei selvinnyt, että mistä maista.

Samaisen entisen vankilan rakennuksia ja ympäristöä.

Tässä tehdään lähtöä leirintäalueelta. Viime yön nukuin tulpat korvissa; en kuorsauksen, vaan tuulen viuhunan vuoksi. Isäntä mainiosti fiksasi kumoon kaatuneen antennin paikoilleen. Saatat ihmetellä miten hän katolle ylsi, seuraava kuva antaa vastauksen.

Lähtiessä löytyi taas yksi upea beach. Aallot vaan yltyvät.

Ei meinaa kamera tällä miehellä toimia, mutta hyvin toimivat aallonmurtajina nuo hulppeat betonipönikät.

Luonnon muovaamaa taidetta - kiitos eroosio.

Taidetta nuo kalliot tosiaan ovat, kyllä veden voima on mahtava.

Surffareiden paratiisit Nazaré ja Peniche

Auto on varmaan 2 %:a kallellaan, sen verran huikeat tuulet ovat sitä keinuttaneet. Atlantin aaltojen syleilyssä, Porton Canelo Campingissä, vietimme pari huonosti nukuttua yötä säitä pidellen. Aallot keinuttivat autoa, tuuli vinkui ja ulisi vimmatusti, sade rankaisi kattoa ja seiniä puuskittain - voi tekniikka-parkaa katolla. Ja mites sinne katolle tuulen tyyntyessä kurkkaat - et mitenkään. Sen verran huomattiin myöhemmin, että antenni oli nurin niskoin.

Onneksi päivisin aurinko lämmittää ja tuulet tyyntyvät. Portosta kohti COIMBRAa - yliopisto-kaupunki ja sivistyksen kehto, sanoo turistiopas. Sinnepä tietty. No - oli kyllä niin paljon sivistystä, ettei mahduttu joukkoon. Tällä autolla oli aivan mahdotonta löytää parkkipaikkaa, joten yhteisymmärryksessä ja naureskellen päätimme jatkaa matkaa kohti etelää.

Yövyttiin Pelinoksen pienessä kylässä paikallisen rouvan neuvosta kirkon pihalla. Lähin suurempi kaupunki on Tomar. Oli rauhallinen paikka - taas hautausmaan kupeessa - joku johdatus meillä taitaa olla. Onneksi kirkonkellot soivat vain kymmeneen saakka ja aamulla vasta klo 8. Kirkkoherra oli varmaan ajatellut turisteja, koska ennen varsinaista kellonsoittoa kaiuttimesta kantautui kaunista sävelmää - ei ihan niin paljon pelästyttänyt.

Matkan varrella on huomattu, että suositeltu park4night on kerrassaan mainio appi, mutta siinä kerrottujen leirintäalueiden aukioloaikoihin ei ole luottamista. Edellisessä paikassakin campismon emäntä pahoitteli, että voi eihän meidän aluetta ole moneen vuoteen avattu kuin vasta maaliskuussa, vaikka appi sanoo, että helmikuussa. Tieto oli apissa vuodelta 2016.

Seuraavaksi kohti Nazaréa, maailmankuulua surffausbeachia. Maisemat matkan varrella, joka puolella maaseutua, aivan mykistävän kauniita. Pieniä, viehättäviä kyliä pienen matkan päässä toisistaan. Ja valtavasti kauniita viiniviljelmäpengermiä. Jokaisella talolla tai kylällä on varmaan oma persoonallinen kotiviininsä, jonka bukée on ihan omanlaisensa. Minä ihastuin maaseudun rappioromantiikkaan. Torkkumisen vaihtoehtona kuvittelin kuinka istun vanhan kauniin kivitaloni pihalla, viinilasin ääressä, viinirypälelehvästön alla perkolassa. Edessäni raikas salaatti ja jälkiruokana latten kanssa paikallinen, suussasulavan ihana leivonnainen. Tämän romanttisen mielikuvan rikkoo sitten harmikseni aika pian järki, joka sanoo, että huh kuinka paljon onkaan remontoitavaa tuossa talossa ja tuokin paikka repsottaa........Kovasti paljon oli taloja - hulppeitakin sellaisia - myynnissä (vende) täälläkin. Ja yllätys oli, että Remaxilla on valtavasti mainoksia ja myyntikylttejä talojen kupeessa. Luulin sitä suomalaiseksi kiinteistövälittäjäksi.

Siis NAZARÉ; sinne saavuttiin ja rohkeasti alas rantaan. Ei yhden ainukaista parkkipaikkaa - vai niin, että tämä paikka onkin näin suosittu, huh, huh. Takaisin ylös. Sentistä oli kiinni (peilit käännettyinä), ettei jääty auton kanssa jumiin. Ja taas tehtiin päätös, että nyt vaan kauppaan ja heti sen jälkeen matkataan eteenpäin. Onneksi hoksasin ennen lähtöä kukkulalla kirkon, jonka takapihalta sain hulppeat kuvat kuuluisasta rannasta. Sehän oli ihan must juttu se. Joskaan tämä ranta ei ollut juuri se, jolla hulppeimmat aallot ja rohkeimmat surffarit seikkailevat, mutta hienopa kuitenkin.

Seuraava kohde: samantapainen surffausmesta kuin edellinen - PENICHE. Saavuimme varmaan maailman suurimmalle leirintäalueelle, valtavalle hiekkakentälle (Parque de campismo municipal de Peniche). 5 euroa yö, sisältää sähkön. Satoja asuntovaunuja vieri vieressä. Niiden pihat laitettu selvästi kesän viettoa ja pitkäaikaista asumista varten ja jotkut jopa todella kauniisti. Asuntoautoille isot hiekkakentät. Joka puolella tätä valtavaa aluetta hiekkadyynejä ja pitkiä rantoja silmän kantamattomiin. Mahtavaa! Täällä pari päivää ja tutustuminen kylään parin kilometrin päässä. Vierellämme yöpyivät sveitsiläiset, britit ja itävaltalaiset asuntoautoillaan. Kivaa porukkaa :)
Mittarissa nyt 3400 km.

Jos oikein ymmärsimme, niin tällä lailla kasvatetaan rypäleitä, joista tehdään vihreää viiniä

Tämä campismo oli kiinni, mutta hauska ja houkutteleva paikka olisi ollut mennä.

Kaikki kylän asukkaat eivät selvästikään pidä appelssiineista.

Otetaankohan tämä käyttöön sesongin alkaessa. Turvajärjestelyt pitäisi ainakin laittaa kuntoon ensin.

Siipan lempikala Portugalissa; turska, bacalhau. Tätä valmistetaan kuulema tuhansin eri tavoin. Mutta eipä ole kovin paikallinen kala, kun kaikki tuodaan Norjasta.

Nazaré, surffaajien paratiisi. Taitaa olla niemen takana ne suurimmat aallot ja rohkeimmat surffaajat.

Edelleen Nazaré kuvattuna kukkulalta - alemmas emme päässeet :)

Oletteko ennen nähneet näin isoa leirintäaluetta? Ja tässä on vain murto-osa alueesta.

Dyynejä ja hiekkarantaa.

Kaikkialla on viiniköynnöksiä - tämä leirintäalueen wc:n seinällä. Minkälainen tuleekaan olemaan tämän viinin bukée.

Rantaravintolan miesten wc. Ei ne aallot ihan näin ylös kyllä kulkeudu - hih.