Matkalla Portugaliin: Pikainen paluumatka Portugalista koti-Suomeen

Emme uskaltaneetkaan (edellisen blogin lupauksesta huolimatta) lähteä kotimatkalle Suomeen keskiviikkona 18.3. Syynä tähän oli Etelä-Portugalin, Lagosin leirintäalueen infon kertoma tieto, että kolme autokuntaa olivat aamulla lähteneet toiveikkaasti Portugalin ja Espanjan väliselle lähirajalle. Eivät päässeet rajan yli eivätkä kauhukseen päässeet takaisin leirintäalueellekaan. Saksalainen naapurimme - ne harrikkaihmiset - kertoivat, että hekin kävivät rajalla kokeilemassa, mutta stoppi tuli eikä mitään syytä rajanylityskieltoon annettu. Ei osannut Espanjan puolen rajavalvoja sanoa milloin rajan yli pääsisi. He pääsivät kuitenkin jotenkin (ehkä salaa) takaisin leirintäalueelle.

Ankaraa pohdiskelua, naapureiden kanssa jutustelua, henkilökunnan kuulemista, aivan epätodellista fiilistä, erilaisia huhuja, tosikokemuksia, spekulointia, jatkuvaa somen ja viranomaistiedotusten seuraamista - tätä kaikkea siis teimme ja koimme tuon keskiviikon ajan. Henkilökuntakin yritti meitä auttaa ehdotuksillaan. Näimme, että tilanne huolestutti kovasti heitäkin; mitä tekee leirintäalueketjun johto; laitetaanko alue kiinni, loppuvatko työt, pysymmekö terveenä……….Erityisesti heitä näytti harmittavan se, että alueella asujat kävivät suosituksesta huolimatta lähikylissä kuljeksimassa. Paheksuivat tätä välinpitämättömyyttä. Ravintolassa oli tiukat säännöt pöytien ja ihmisten etäisyyksistä, tarjoilijoilla muovihanskat käsissä ja käsidesipulloja tiskillä rivissä.

Tämä epätodellinen ja askarruttava tilanne aiheutti jotain positiivistakin; tapasimme ihastuttavia, mukavia, kohteliaita, tyylikkäitä, viisaita, hyväntuulisia ihmisiä, joiden kanssa kävimme monet mukavat juttutuokiot. Kuulimme pariskunnilta kaikenlaisia kokemuksia matkanteosta ympäri maailmaa. Välillä unohtui koronakin. Monet olivat päättäneet jäädä alueelle. Muutama britti ei halunnut palata kotimaahansa huonon sairaanhoidon vuoksi. Eräskin brittipappa oli sitä mieltä, että kotimaassa hän ei ole saanut tähänkään asti hyvää hoitoa, saati sitten, jos koronaan sairastuu. Eräs ruotsalainen mies halusi jäädä, koska hän pelkäsi suunnattomasti sairastumista matkan varrella. Monet ranskalaiset jäivät, koska aurinko tappaa kaikki virukset...........

Viimein saimme lukea, että EU-pomot olivat sopineet puhelinkokouksessa siitä, että ihan jokaisen pitää päästä rajojen yli kotimaahansa. Johan alkoi helpottaa. Meille oli luvassa infosta dokumentti, jonka avulla Portugalin ja Espanjan rajan yli pitäisi päästä.

No niin - me neljä suomalaista autokuntaa teimme treffit ravintolaan illalliselle ja karttapalaveriin. Istuttiin eri pöydissä ja huudeltiin toisillemme. Illan aikana vahvistui yksimielinen mielipide, että aamulla lähdetään. Päätös oli siis tehty. Lukijan on varmaan vaikea uskoa, mutta kovin jännittävältä tuo päätös meistä kaikista tuntui - eihän meillä ollut minkäänlaista varmuutta tulevasta. Matkareitti syntyi älypuhelimien avulla. Ensimmäinen etappi sovittiin 250 kilometrin päähän rajanylityspaikalle nimeltään Bajadoz.

Aamulla klo 9.30 parkkipaikalla kokoonnuimme me neljä suomalaista autokuntaa. Muodostettiin whatsapp-ryhmä matkanaikaista keskustelua varten. Brittipariskunta kysyi minulta ihmetellen, että meinaatteko te suomalaiset tosiaan lähteä ja varoitteli, että ette te kyllä rajan yli pääse. Mutta minäpä vaan vinkkasin hänelle, että kyllä me päästään. Yhteiskuva autojen edessä ja letka liikkeelle! Tuntui kerrassaan mahtavalta - kotiin - miten rakkaalta Suomi sillä hetkellä tuntuikaan - ihan oikeasti - emme tuollaista tunnetta ole ikinä kokeneet.

Matka rajanylityspaikalle sujui mallikkaasti - ehkä vähän hitaasti - eri ajotyyleistä riippuen :)
Portugalin ja Espanjan raja lähestyy - jännitys tiivistyy. Meidät neljä autoa ohjataan sivuun peräkkäin. Rajavalvoja lähestyy - paperit ja passit esille - ikkuna auki - ja mitä ihmettä: maskin takana hymyilevä virkamies antaa meille leppoisasti kaksi paperia täytettäväksi. Tietojen tarkistus ja hyvää matkaa teille. Se oli siinä - huh heijaa. No niin - onnellisesti Espanjan puolella - kiitos EU-pomot!

Ajoimme Espanjan puolella vielä noin sata kilsaa. Erään autokuntamme rouva teki hartiavoimin töitä, kun yritti löytää meille yöpymispaikkaa. Kaikki paikat kiinni. Yhdenkin kylän parkkipaikalla on normaalisti matkaparkki, mutta siellä oli raitanauhat ja paikallinen kylänmies huitomassa meitä pois. Hän kyllä sitten kanssamme keskusteli, kertoi tilanteesta ja ohjasi meidät läheiselle huoltoasemalle, jonka vieressä sattuikin olemaan parkkialue, johon saimme auton muiden asuntoautojen joukkoon. Paikalla oli saksalaisia, brittejä, ruotsalaisia, hollantilaisia ja yksi belgialainen auto - kaikki kotiin menossa. Meidän automme kuski kävi heitä kaikkia kaukaa tervehtimässä ja hukkasi vähäksi aikaa vaimonsa, joka oli mukamas kadonnut väärään autoon.

Ajoimme Espanjassa seuraavan päivän vielä suomalaisten kanssa kimpassa. Näimme päiväsaikaan todellisen tilanteen. Kaupungit, kylät, kadut, moottoritiet kaikki aivan autioina, ei oikeasti ketään. Kilometrit kyllä taittuivat nopsaan nelikaistaisilla hyväkuntoisilla teillä. Sydäntäsärkevän surullinen näky - aavemaista. Heijasti kyllä hyvin Espanjan katastrofalista tilannetta. Tuntui niin niin hyvältä, että olimme kotiin päin menossa. Ajoimme enimmäkseen maksullisia moottoriteitä, joilta saimme helposti dieseliä tankkiin. Maksu hoidettiin luukulla lasiseinän läpi. Edes vessat eivät huoltoasemilla olleet auki.

Seuraavana päivänä me suomalaiset ajoimme Ranskan läpi kukin omaan tahtiin. Vähän enemmän oli teillä liikennettä. Varsinkin silloin, kun lähestyttiin isoja kaupunkeja. Pariisin lähellä oli liikennettä sanotaanko vaikka Helsingin tapaan, joskin Pariisin normaaliin verrattuna kaiketi erittäin vähän. Kauempana oli hiljaista ja tyhjää. Ranskan huoltoasemilla oli jopa auki pikkukioskeja, joista sai kuumaa välipalaa. Emme kyllä ostaneet. Onneksi ei tarvinnut, koska jääkaappi oli tungettu täyteen ruokaa jo Lagosin Pingo Dicestä ja Lidlistä. Ranskan läpi ajoimme vain maksullisilla teitä. Ranskan läpiajon hinnaksi tuli noin satasen verran.

Huomasimme jossain vaiheessa, että naviin laitettu suora reitti Trawemündeen kulkee Saksan rajan lisäksi Belgian ja Hollannin rajojen kautta. Apua, apukuski sai hepulin. Siksipä kuski suostui muuttamaan reitin niin, että reitti ylittää vain Belgian ja Saksan rajat.

Huoli oli aivan turha - ylitimme Ranskan ja Belgian rajan humps vaan. Ei ollut minkäänlaista rajavalvontaa. Töllistelimme vähän aikaa, että tämäkö se on se raja ja olihan se, olimme jo ikäänkuin vahingossa tupsahtaneet Belgian puolelle. Taas helpotti. Belgia oli myös hiljainen, muttei läheskään niin autio kuin Espanja tai Ranska. Belgian ja Saksan välisen rajan ylitimme myös ihan humps vaan - ei minkäänalista rajavalvontaa. Olimme ihan varmoja, että tällä rajalla on jonoja ja passintarkitukset, mutta eipä ollut.

Saksa posotettiin sunnuntaipäivän aikana moottoriteitä pitkin suoraan Trawemünden laivasatamaan, jossa saimme liput aikaistettua maanantaina klo 02.00 laivaan. En onnistunut peittämään hymyä, kun astuin autoon uudet liput kädessä. Laivalla oli yöllä tarjolla kaalikeittoa, jota tuusulalainen pariskunta seuraavana päivänä meille kehui. Laivalla ei ollut muuta tekemistä kuin syödä ja kyllä me syötiinkin (mustat, huomiotaherättävät hanskat kädessä). Ruokaa oli tarjolla klo 9.30-13 ja illalla taas klo 18.00-20. Hyvän ruoan lisäksi oli erinomaiseen kivaa seuraa (kaukana toisessa pöydässä), joten rattoisastihan aika kului.

Tässä vielä matkareittimme:
Torstaina eli lähtöpäivänä 19.3. Portugalin rajan (Badajoz) yli Espanjaan (yöpyminen; Alcuescar, matkaparkki ravintolan takana hiekkakentällä).
Perjantai Ranskan läpi (yöpyminen; Magescg-kylä, moottoritien varressa matkaparkissa).
Lauantai vielä Ranskassa (yöpyminen; Air de Tilloloy est).
Sunnuntaina aamulla Ranskan ja Belgian välisen rajan ylitys.
Myöhemmin päivällä Belgian ja Saksan välisen rajan ylitys Achenista.
Sunnuntai-illalla Trawemünde, ja laivalla viimeinen yö.

Neljän päivän aikana matkattiin 2900 km. Aika haipakkaa. Kiitos kuskiseni!

Huomasin, etten ole kertonut paluumatkan maisemista mitään. Kauniita, kauniita maisemia toki, mutta kun moottoriteitä ajelee, niin sitä istuu ajatuksissaan eikä kuvaaminen todellakaan ole helppoa kovassa vauhdissa. Ja koronahan oli se syntipukki, joka oli latistanut kuvaamisinnonkin. Onneksi menomatkalla kuvasimme paljon ja saimme muistojen albumiin monen monta ihanaa kuvaa ja tunnelmaa.

Vuosaaren satamassa saattueauton ohjaamana rajatarkastukseen. Näytettiin passit, dokumentteja ei kysytty eikä annettu. Virkailija kysyi vähän arkaillen, että tiedämmekö karanteenista. Vastasimme kyllä. Ei siis yhden ainukaista kysymystä meidän voinnistamme tai suunnitelmista, kuumeen mittaamisesta puhumattakaan. Näin sitä vaan tullaan ulkomailta ilman minkäänlaista infoa. Odotettiin kyllä enemmän. Jos vaikka olisi kuume edes mitattu, niin olisi helppo sanoa kaikille, että terveys tarkistettiin rajalla. Eihän meillä kuumetta ollut eikä ole, mutta kuitenkin.

Läheisille ilmoitettiin satamassa, että kotimaahan on saavuttu. Kuulosti ihan siltä, että olivat iloisia - kuten ystävämmekin. Kiitos kaikille matkan ja blogin seuraamisesta. On ollut ilo jakaa kokemukset kanssanne.

Tytär ja poika ovat luvanneet käydä meille kaupassa kahden viikon karanteenin aikana. Tytär tapasi meidät eilen automme luona sovitusti Lidlin pihalla Koivukylässä. Hän levitti kädet, halasi autoa, laittoi posken auton konepellille ja kiitti tätä Sunlight-asuntoautoa, että se toi meidät niin kiltisti kotiin. Hellyttävää :)

Vielä fiilistelyä Lagosin leirintäalueen kauniilla kuvilla.

Lähikylä Luzin ravintola, aika vanha sellainen. Vielä reilu viikko sitten sinne suuntasi jono asiakkaita.

Turistikylä Luzin rantatunnelmaa.

Kotimatkalla tiet autioita - suorastaan aavemaista.

Sunnuntaina rekat eivät saa Saksassa ajaa, joten kaikki matkaparkit olivat niitä täynnä. Muutaman kerran nukuttiin rekan vieressä. Herranjestas millaista meteliä niiden jäähdytyskoneet pitävätkään. Ihan kuin olisi pesukoneessa nukkunut.