Peniche ja lähtö kohti ETELÄÄ tuulia pakoon

Peniche-kaupungin laitamilta, siltä "maailman suurimmalta" camping-alueelta kävelimme siipan mielestä mahdottoman pitkän matkan (2,4 km - hih) tuon pienen kaupungin keskustaan. Alla kuvia tunnelmista ja maisemista, jotka taas kerran salpaannuttivat hengen. Turistin tunnusmerkkihän on, että silmät on pyöreinä ja suusta pääsee hämmästynyt herras jestas -parkaisu ja että ei voi olla totta. Sitä kyllä ihan oikeasti yllättyy, että voiko näin hienoa ja ihmeellisen kaunista ollakaan. Otat innoissasi kuvan, katsot ne heti autossa läpi ja sitten kummastelet, että eivät nämä kuvat olekaan niin hienoja kuin todellisuus. Mutta kyllä allaolevista kuvista toki välittyy maailman kauneus, eroosion vaikutus, meren valtava voima, suolan maku huulilla ja ihmisen taipumus rakentaa mitä hankalimpiin paikkoihin kotejaan.

Paikallisessa modernissa kahvilabaarissa olut ja paras siideri, mitä olen koskaan maistanut, yhteensä 3,40 euroa. Kalaravintolassa meribassiannos 9 euroa, miekkakala-annos 10 euroa, viinit vain muutaman euron. Ja voi mahdoton - lähes kaikki polttivat sisällä tupakkaa, ajatelkaas! Vähän vanhanaikaista, vai mitä?

(Ai niin, olen unohtanut kertoa, että portugalilaiset puhuvat todella, todella nopeasti, mutta siitä huolimatta ovat erittäin mukavia ja mahdottoman kohteliaita ihmisiä ihan kaikissa tilanteissa - liikenteessäkin. Ja mikä erikoista: kaikissa keskusteluissa tai tiedusteluissa portugalilainen mies puhuu naiselle (siis minulle) ja lähes unohtaa mieheni läsnäolon - erittäin erikoista, suorastaan hämmentävää.)

Kiva boheemi baari, jonka sisustuksessa riittäisi katsomista vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Oikeassa kulmassa oleva herra istahti yllättäin pöytääni - mikäs siinä, oli kiva saada seuraa.

Samaisen baarin muuta asiakaskuntaa. Kaikki eivät ehkä ole kuitenkaan tässä baarissa käyneet.

Vaikka meillä on koti mukana, eikä virallista osoitettakaan enää, niin vahvasti tuntuu siltä, että koti on kuitenkin Suomessa. Toisen taulun sääntöjä tulisi jokaisen noudattaa, mutta on se niin vaikeeta.

Tämä entinen vankila toimi 40-luvulta aina vuoteen 74 saakka. Vuonna 77 sinne majoitettiin satoja pakolaisperheitä, joskaan meille ei selvinnyt, että mistä maista.

Samaisen entisen vankilan rakennuksia ja ympäristöä.

Tässä tehdään lähtöä leirintäalueelta. Viime yön nukuin tulpat korvissa; en kuorsauksen, vaan tuulen viuhunan vuoksi. Isäntä mainiosti fiksasi kumoon kaatuneen antennin paikoilleen. Saatat ihmetellä miten hän katolle ylsi, seuraava kuva antaa vastauksen.

Lähtiessä löytyi taas yksi upea beach. Aallot vaan yltyvät.

Ei meinaa kamera tällä miehellä toimia, mutta hyvin toimivat aallonmurtajina nuo hulppeat betonipönikät.

Luonnon muovaamaa taidetta - kiitos eroosio.

Taidetta nuo kalliot tosiaan ovat, kyllä veden voima on mahtava.